Jukka Eskola, trumpetti

Jukka Eskola on suomalainen jazztrumpetisti. Hän on työskennellyt musiikin ammattilaisena jo lähes 20 vuotta niin Suomessa kuin ulkomailla. Hänet tunnetaan genrerajoja rikkovana trumpetistina, vahvuutenaan monipuolinen osaaminen musiikin eri osa-alueilla. Jukka on kotimaisen rytmimusiikkikentän käytetyimpiä muusikoita ja hän toimii soittajana ja sovittajana useiden TV:n viihdeohjelmien orkestereissa, sekä useiden viihdemaailman tähtiartistien yhtyeissä. Hän on lisäksi erittäin kysytty sessiomuusikko, ja on vieraillut yli 200 albumilla. Jukka on kiertänyt ympäri maailmaa muun muassa The Five Corners Quintetin, Jimi Tenor Bandin, sekä lukuisten muiden yhtyeiden kanssa. Hänellä on myös omat yhtyeensä Jukka Eskola Soul Trio ja Jukka Eskola Orquesta Bossa, ja hän on tehnyt viisi maailmanlaajuisesti julkaistua soololevyä. Jukka on esiintynyt kotimaisten sinfonia-orkestereiden ja big bandien solistina, sekä hänelle on sävelletty oma trumpettikonsertto.
Jukka sai Sony Jazzpalkinnon vuonna 2006 ja hänet valittiin Pori Jazzin Vuoden Taiteilijaksi vuonna 2007. Jukka Eskola on oululaisen Elojazz-festivaalin taiteellinen johtaja.

Jukka Eskola, trumpet

Finnish jazz trumpet player Jukka Eskola has worked as a professional musician already 20 years in Finland and abroad. He is known as versatile, genre-breaking musician. Jukka is a performer and arranger on many TV shows in Finland. He has also featured in over 200 albums as a recording artist. Jukka has been touring around the world with The Five Corners Quintet and Jimi Tenor Band among others. He also has own groups, Jukka Eskola Soul Trio and Jukka Eskola Orquesta Bossa and he has released 5 solo albums. As a soloist, he has performed with many symphony orchestras and big bands and has been dedicated a concerto for solo trumpet. Jukka received the Sony Jazz Award in 2006 and was nominated the artist of the year by Pori Jazz Festival in 2007. He is the artistic director of the Elojazz-festival in Oulu.

 

Pasi Pirinen, trumpetti

Pasi Pirinen on Sibelius-Akatemian Vaskisoitinmusiikin Professori ja Helsingin kaupunginorkesterin sekä kamariorkesteri Avanti!:n trumpetin äänenjohtaja. Hän toimii vierailevana Trumpetinsoiton Professorina China Conservatory of Music – koulussa Pekingissä. Aktiivisena solistina Pirinen on kantaesittänyt useita hänelle omistettuja teoksia. Hänen viimeisin levynsä, joka sisältää Haydnin, Tomasin ja Kaipaisen trumpettikonsertot kapellimestari Hannu Linnun johtaman Tampere Filharmonia kanssa, ilmestyi vuonna 2014 Alba-levymerkillä. Pirinen on saavuttanut ensimmäisen palkinnon Ellsworth Smith – trumpettikilpailussa Yhdysvalloissa sekä toisen sijan Concertino Praga – kilpailussa Prahassa. Hänet valittiin ”Vuoden Vaskisoittajaksi” Suomessa vuonna 1999. Pasi Pirinen opiskeli Professori John Millerin johdolla Lontoon Guildhall School of Music and Drama – korkeakoulussa. Pasi Pirinen soittaa Yamahan valmistamilla instrumenteilla.

Pasi Pirinen, trumpet

Pasi Pirinen is Professor of Brass Instruments at the Sibelius Academy in Helsinki, Principal Trumpet of the Helsinki Philharmonic Orchestra and the Avanti! Chamber Orchestra. He also serves as Visiting Professor of Trumpet at the China Conservatory of Music in Beijing. As an active soloist Pirinen has played first performances of several contemporary works many of which have been dedicated to him. His latest album of trumpet concertos by Haydn, Tomasi and Kaipainen with the Tampere Filharmonia and conductor Hannu Lintu was released in 2014 on the Alba label. Pirinen is a 1st Prize winner of the Ellsworth Smith Trumpet Competition in the US and 2nd Prize winner of the Concertino Praga Competition. He was chosen “Brass Player of the Year” in Finland in 1999. Pasi Pirinen studied the trumpet under the tutelage of Professor John Miller at the Guildhall School of Music and Drama in London. Pasi Pirinen is a Yamaha Artist.

 

Antti Rissanen, pasuuna

Pasunisti-kapellimestari Antti Rissanen on työskennellyt muusikkona lukuisissa Suomen eturivin jazzyhtyeissä ja ulkomailla mm. Berliinin radion big bandissä, Kölnin radion big bandissä sekä Hampurin radion big bandissä. Hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa, Berliinin "Hanns Eisler" -musiikkikorkeakoulussa ja New Yorkissa The New School Universityssä. Hän valmistui musiikin tohtoriksi keväällä 2015. Rissanen voitti  kansainvälisen  "Rich Matteson" -jazzkilpailun Lahdessa 2001 ja  kansainvälisen "Frank Rosolino"- jazzpasuunakilpailun 1998. Frankfurtin radion big band -sävellyskilpailussa hän sijoittui toiseksi 1996. Lieksan Vaskiviikot valitsi hänet vuoden vaskisoittajaksi vuonna 2002. Suomen jazz rytmit -lehden kriitikkoäänestys on valinnut hänet vuoden jazzpasunistiksi vuosina 2001-2014. Säveltäjä-sovittajana hänen sovituskataloginsa kattaa noin 300 sovitusta. Hän on ollut mukana noin 50:llä levyllä, sekä esiintynyt useissa television musiikkiohjelmissa, mm. Suomilove ja Tanssii Tähtien kanssa. Vuosina 2007-2011 hän toimi lehtorina Sibelius-Akatemiassa. Antin päätoimi on tällä hetkellä Metropolian musiikin koulutusohjelmassa, jossa hän toimii puhallinsoitinten lehtorina.

Antti Rissanen, trombone

Trombonist and conductor Antti Rissanen has worked with many Finnish jazz ensembles and also with radio big bands in Berlin, Köln and Hamburg. He studied at Sibelius-Academy, Hanns Eisler music university in Berlin and The New School University in New York. He graduated as a doctor of music in 2015. Antti Rissanen won the international Rich Matteson- competition 2001 in Lahti and the international Frank Rosolino- jazz trombone competition in 1998. In the composing competition by the Frankfurt radio big band, he won the second prize in 1996. He was nominated “The brass player of the year” by Lieksa Brass Week in 2002. Antti held the position of being the number 1 Finnish jazz trombone player by the critics poll at the Finnish Jazz Rhytms Maganize for several years (2001-2014). As an composer-arranger his arrangement catalog includes about 300 arrangements. He has featured in 50 albums as a recording artist and he acts as an active player on several TV shows in Finland. Antti has been teacher at the Sibelius-Academy in 2007-2011 and now his main job is teaching in wind instrument department at Metropolia school.

 

Valtteri Malmivirta, pasuuna

Valtteri Malmivirta opiskeli pasuunansoittoa Sibelius-Akatemiassa ja valmistui sieltä musiikin maisteriksi. Hän on opiskellut pasuunan soittoa myös Lontoossa Royal College of Musicissa 1988-92 sekä täydentänyt opintojaan opettajinaan mm. John Iveson, Joseph Alessi, Per Brevig ja Michel Becquet. Hän soitti Suomen Kansallisoopperan orkesterissa vuodesta 1993 vuoteen 1998. Nykyään hän toimii Helsingin Kaupunginorkesterissa pasuunan äänenjohtajana. Malmivirta on myös aktiivinen solisti sekä kamarimuusikko. Erityisen läheiseksi on muodostunut suhde Kamariorkesteri Avantiin. Myös Jazz-musiikin soittaminen on lähellä hänen sydäntään. Hän on vieraillut resitalistina ja opettajana monilla festivaaleilla ja kouluissa kuten Royal College of Musicissa Lontoossa sekä Juilliard Schoolissa New Yorkissa. Hän on esiintynyt useiden suomalaisten orkesterien solistina sekä kantaesittänyt monien suomalaisten säveltäjien hänelle sävellettyjä teoksia kuten esimerkiksi Jouni Kaipaisen pasuunakonserton. Suomen lisäksi hän on esiintynyt solistina myös Yhdysvalloissa, Australiassa, Kiinassa sekä useissa Euroopan maissa. Malmivirta oli International Trombone Festivalin ITF 2003 taiteellinen johtaja. Hän soittaa Edwardsin valmistamilla instrumenteilla.

Valtteri Malmivirta, trombone

Valtteri Malmivirta studied in Sibelius-Academy in Finland and graduated as a Master of Music in 1990. He studied also in London at the Royal College of Music 1988-92 with John Iveson. He has studied also with Joseph Alessi, Per Brevik and Michel Bequet. He was a member of Finnish National Opera Orchestra 1993-1998. Since then he has been Principal trombone of Helsinki Philharmonic Orchestra. Malmivirta is also an active chamber musician and soloist. He has been long time member of  Chamber Orchestra Avanti! Also jazz-music has been close to him. Malmivirta has visited many international festivals and music schools keeping master classes and giving recitals for example in the Royal College of Music in London and in the Juilliard School in New York. He has played as a soloist with many Finnish and international orchestras under the baton of Esa-Pekka Salonen, Leif Segerstam, Okko Kamu, Sakari Oramo, Hannu Lintu, Dima Slobodeniuk and Lawrence Foster and has given first performances for many Finnish and international compositions and concertos. He has also been a member of many international trombone competition jurys. He has performed as a soloist in several European countries, Australia, China and USA. Malmivirta hosted International Trombone Festival 2003 in Helsinki. He plays with Edwards trombones.

 

Jukka Myllys, baritonitorvi

Oulu Sinfonian pasunisti Jukka Myllys on soolosoittimellaan baritonitorvella esiintynyt solistina useissa eri kokoonpanoissa kuten HKO, Tampere Filharmonia, Washington U.S. Army Symphony, Chicago Brass, Gävle Symphony, Bergen Brass ja Georgia Brass. Myllys on kantaesittänyt ja levyttänyt paljon uutta musiikkia kotimaisille ja ulkomaisille levy-yhtiöille. Jukka Myllys johti puhallinorkesteri Viventin kuuteen suomenmestaruuteen ja on toiminut myös yhteispohjoismaisen Barents Composer Orchestran kapellimestarina. Kemin kaupunginokesterin taiteellisena johtajana ja kapellimestarina hän oli 2007-2014. Jukka Myllys on valittu vuoden vaskisoittajaksi, vuoden sotilassoittajaksi, Oulun läänin vuoden nuoreksi taiteilijaksi sekä saanut "Vuoden Pinna"-palkinnon. Myllys on sveitsiläisen Willson-soitinvalmistajan artisti.

Jukka Myllys, euphonium

Jukka Myllys obtained a Master’s degree from the Sibelius Academy in 1996, majoring in the euphonium. Before becoming trombonist in Oulu Symphony Orchestra he played the euphonium and was assistant conductor of the Pohja Military Band. Myllys was the artistic leader and conductor of Kemi City Orchestra 2007-2015. He has been conducting the Viventi Wind orchestra, winner of a six national competitions, for many years. Myllys has been soloist in recitals, with most of the Finnish symphony orchestras and with symphony, professional wind and brass ensembles in many European countries, Asia and the United States. In addition to his orchestral commitments Myllys teaches at the Sibelius Academy. He also plays in the Tubhonium Duo and is a Willson artist. Myllys was Military Player of the Year in 1993, Brass Player of the Year in 1994 and Young Artist of the Year of the Province of Oulu in 1994. In 2008 he was rewarded The Baton of the Year Prize.

 

Petri Keskitalo, tuuba ja perkussiot

Petri Keskitalo aloitti tuubansoiton Heikki Mäntylän johtamassa Hämeenlinnan seurakunnan nuorisosoittokunnassa 80-luvun alussa. Hän on opiskellut mm. Eino Takalo-Eskolan ja Juha Salmelan johdolla. Sotilasmusiikkikoulusta valmistuttuaan Keskitalo siirtyi sotilassoittajaksi Panssarisoittokuntaan vuonna -94. Hänet valittiin Vuoden Sotilasmuusikoksi -96 ja Lieksan Vaskiviikon Vuoden Vaskisoittajaksi -98. Keväällä 2000 hän voitti Helsingin kaupunginorkesterin tuuban äänenjohtajan koesoiton. Solistina Keskitaloa on kuultu mm. Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin edessä. Hän on myös Avanti!-kamariorkesterin tuuban äänenjohtaja ja Sibelius-Akatemian tuubansoiton opettaja. Yhtyetoiminnasta mainittakoon Pipoka, Gourmet ja Tubhonium Duo. Keskitalo on myös aktiivinen säveltäjä ja sovittaja sekä tekee yhteistyötä sveitsiläisen Willson-soitinvalmistajan kanssa.

Petri Keskitalo, tuba and percussion

Petri Keskitalo started playing tuba in the youth wind orchestra conducted by Heikki Mäntylä in Hämeenlinna in the early 80s. He has studied under tuition of Eino Takalo-Eskola and Juha Salmela. Keskitalo begun his professional studies in -88 at the Military Music School, from which he graduated as a military musician in -92. He won the national competition for military musicians and was nominated the Military Musician of the Year in -96. He was also nominated the Finnish Brass Player of the Year by Lieksa Brass Week in -98. Petri Keskitalo has held the principal tuba position in the Armour Band in 1994-2000. Since the year 2000 he is the principal tuba of the Helsinki Philharmonic Orchestra, Avanti! Chamber Orchestra and teacher of tuba at Sibelius Academy. He is a member of such ensembles as Pipoka trio, Gourmet sextet and Tubhonium Duo. Keskitalo is also an active composer and arranger and collaborates with the Willson Band Instruments.